Synkkä ja pimeä aika?

Eli miten selvitä pirteänä ohi pimeän keskitalven ajan?

Voi tietysti hakea kaupasta kirkasvalolampun, vaan minun konstejani ovat seuraavat:
– Pidän aina tuoreita kukkia maljakossa koko tammi- ja helmikuun ajan. Gerberat ja neilikat säilyvät maljakossa pisimmän aikaa.  Niiden seurana maljakossa voi käyttää katajan, männyn tai kuusen oksia tai itse tehtyjä paperilehtikoristeita. Siten tuoreita kukkia ei tarvitse ostaa montaa kerralla. Maaliskuussa voi siirtyä pajunkissoihin ja koivunoksiin.

-Juon piristävää ja mieltä keventävää yrttiteetä. Tällaisia jo keskiajalla mielen, stressin ja huolien keventämiseen käytettyjä yrttejä olivat esimerkiksi sitruunamelissa (Melissa officinalis), nokkosen siemen (Urtica dioica) ja ruusujuuri (Rhodeola rosea).

-Poltan surutta koko päivän kynttilöitä. Elävän tule katseleminen rauhoittaa mieltä ja antaa kotoisan vaikutelman.

Nokkosjuuston siivittämiä mietelmiä

Kävin jokavuotisilla Ruoka ja viini – messuilla ja sydämeni itki taas. Tein toki ostoksia kuten joka kerta, maukkaita öljyjä ja ihanaa hollantilaista nokkosjuustoa, vaan… Missä oli kotimainen ruoka? Missä kotimaiset viinitilalliset? Okei, Lähiruualle on eri messut huhtikuussa, jossa heitä on. Minun mielestäni lähiruoka tosin tarkoittaa oman asuinpaikan lähiailueilla, esimerkiksi 100km säteellä tuotettua ruokaa, eikä ole määre kotimaisuudelle.

Messut kuvastavat hyvin suomalaista mentaliteettia, jota näyttää vallinneen keskiajalta saakka: muu maa mansikka, oma maa…. no sanotaan vaikka sudenmarja. HALOO! HYVÄ ME!

Missä muiden suomalaisten huuto viipyy?

 

Miehetkin vilauttelemaan, kiitos!

Haluan lukea tärkeitä, ajankohtaisia uutisia. Minua ei kiinnosta katsella kuvia hyvävartaloisista naisista tai lukea niistä. Näen sellaisia joka kerta, kun katson peiliin.

Hyväkroppaisten miesten vilauttelua voisin sen sijaan mieluusti lehtien sivuilta lukea.

Tasa-arvoa!

Usko

Usko, että olet kaunis, niin tulet sellaiseksi!

Sitruunamelissatee keventää mieltä. Kun juon sitä, tunnen oloni iloisemmaksi – ja siksi myös kauniimmaksi

MUTTA

Haluaisin niin kirjoittaa älykkäästi tästäkin aiheesta, mutta en osaa….  Olen yliherkkä sanalle MUTTA. Tarvitsen siedätyshoitoa: en osaa erottaa kehuja MUTTA-lauseen dominoidessa sanomaa.  MUTTA – sana luo heti aivoihini mielikuvan kumaraisesta ihmisestä, ja ehdotankin että ruusut ja risut laitettaisiin suosiolla eri kappaleisiin. Myös puheessa. Kiitos!

Toinen sana, jota inhoan, on VALITETTAVASTI. Sen sävy on todella ikävä. Sanan kuullessani minun tekisi mieleni kuristaa joku (sanan lausuja on usein siinä lähellä…)

VALITETTAVASTI käytän sanaa joskus vahingossa itsekin. Tulen siitäkin kiukkuiseksi, vaan kenet sitten kuristaisin….?

Olenko Sinua parempi?

Tämä asenne kuultaa niin monen puhekumppanin lauseiden välistä. Toivon todella, ettei itsestäni välity muille tuotaasennetta. Sillä ainoa asia, jossa ihminen on muita parempi, on oman käsialan luku. Enkä minä ole siinä edes kovin hyvä.

Napinreikä

Olla napinreikä. Olla napinreikä jonkun takin
liepeessä. Olla napinreikä ja palvella yhtä nappia
ja sen kautta koko takkia ja samalla katsella
oman nappinsa läpi maailmaa ja ihmisiä ja

toisia napinreikiä. Olla napinreikä ja tietää,
että napinreikä ilman nappia ei ole muuta kuin
reikä, ja tietää samalla, ettei yksikään takki
ole takki ilman napinreikää, tietää se ja

sillä tavoin tajuta todellinen suuruutensa,
tietää, että jokainen nappi voi pudota,
tietää, että jokaikinen takki voi revetä,
tietää se ja huutaa:

”Mutta napinreikä ei voi koskaan pudota
eikä napinreikä voi koskan revetä,
sillä se on vain reikä takissa, se oli, se on ja jää.”
Ja jos jostain ilmestyy joku,
joku, joka kysyy: ”Ollako vai eikö olla?” niin
vastata tälle, että kun kerran on, on niin hyvin
kuin voi, suuri napinreikä, oikein hyvä napinreikä.
Toomas Liiv

Kiitos, kiitos!

Miten tärkeätä kiittäminen onkaan. Kiittää voisi lukemattomista asioista: siedettävästä säästä, olemassaolosta, ystävistä… Muistinko tänään kiittää?

Haluan joululahjoja!

Joululahjoja saa haluta vain silloin, kun on lapsi, vai? Kyllä minä ainakin niitä haluan. Eihän niiden tarvitse kalliita olla. Tärkeintä on, että antamalla jotakin kertoo, että välittää toisesta ihmisestä. Kynttilöitä? Suklaarasioita? Punaviiniä? Kynttilöitä aina tarvitaan, ja ylimääräiset suklaarasiat voi aina viedä tuliaisina eteenpäin, jollei niitä jaksa tai halua itse syödä. Eipä tarvitse itse hankkia niitäkään tuliaisia…. En tiedä, mitä miehet tekevät lukemattomille ylimääräisille sukkapareille, joita kuulemma saavat, mutta minä en ainakaan ole vielä saanut mitään ylimääräistä.

Itse tehdyt lahjat ovat tietysti myös hauskoja. Olen monena vuotena antanut lahjaksi kasan itse tehtyjä joulukoristeita, kuten pinkan näitä kuvan ikkunatulkkuja. Kuten sanoin, tärkeintä on se, että muistaa.

Luova työ?

Luova työ on hieno juttu: taiteilija, kirjailija, graafikko, soittaja ja niin poispäin. Minusta luovuutta kuitenkin tarvitaan jokasisessa työssä. Muurarin, leipurin, sähköasentajan, talonrakentajan, hoitajan….

Tupaani piti tulla takka, ja kutsuin muurarin paikalle. Hänpä kieltäytyi muuraamasta, koska halusin takan noin metrin korkeudelle lattiasta enkä normaaliin paikkaan lattianrajaan.  Tupaani se ei oolisi sopinut, sillä eihän matala takka näkyisi pöydän yli tuvan toiselle puolelle, sinne, missä mukavat nojatuolit ovat. Mitään teknistä tai käytännön estettä ei toiveelleni ollut. Kutsuin toisen muurarin, ja hän suoriutui työstä sukkelasti, ja sain sellaisen takan kuin halusin.

Myös vastaavia sähkömiehiä ja timpureita on tullut nähtyä. He ovat mitä ilmeisemmin väärissä ammateissa, urautuneet kaavamaisiksi tapasähkömiehiksi ja tapatimpureiksi. Heitä koetan vastaisuudessa varoa, sillä kaikessa työssä saatetaan tarvita aika ajoin uusia ratkaisuja. Vaihtakoot he ammattia.