Runebergintortut maustettuna mesiangervonkukalla

Runebergintorttu lienee porvoolaisen kondiittorimestarin Lars Asteniuksen keksimä, vaikka se yhdistetään kansallisrunoilijamme Runebergin Fredrika- vaimoon. Fredrika oli kirjailija ja tiettävästi Suomen ensimmäinen naistoimittaja Helsingfors Morgonbladetissa. Hän edisti tyttöjen oikeutta saada käydä kouluja yhtä paljon kuin pojat. Fredrika on suotta jäänyt miehensä varjoon. 1830-luvulla naiset olivat vielä paljolti kotona, ja Fredrikakin joutui kirjoittamaan lehteen salanimellä. (Lähde: Juha Hurmeen 23.3.2019 julkaistu kolumni Ylen sivuilla).

Varhaisimmat runebergintorttujen reseptit poikkeavat nykyisin käytetyistä, ja variaatioita on ollut ja on edelleen useita. Voita, jauhoja ja sokeria kaikkia yhtä paljon, ja niihin lisätään munia sekä makeita ja karvaita manteleita, sisälsi Fredrikan resepti. Torttukerrosten väliin laitettiin hilloa, todennäköisesti sitä, mitä sattui kotona olemaan. Päälle kuuluva vaalea rinkula pursotettiin raa’asta taikinasta.

Runebergintortut ovat siitä helppo leivonnainen, että jauhojen sekaan ja niiden asemesta voi käyttää monenlaisia vaihtoehtoja. Olen leiponut runebergintorttuja, joissa on ollut mm. hienonnettua kuivaa leipää, ruiskorppujauhoja, kuorineen hienonnettuja manteleita tai keksinmuruja.

Tässä versiossani on suolapähkinöitä. Nämä leivonnaiset eivät siis sovi pähkinäallergiselle. Nämä runebergintortut ovat munattomia, ja suolapähkinöiden ansiosta niiden maku on suolaisen toffeemainen, ei kovin makea.

Maapähkinöitä pidetään erittäin terveellisinä. Tutkimusten mukaan ne saattavat estää äkillisiä rytmihäiriöitä, alentaa verenpainetta, elvyttää verenkiertoa, vähentää sydän- ja verisuonitautien sekä 2-tyypin diabeteksen riskiä, ohentaa verta, estää tulehduksia sekä rinta- ja paksusuolisyöpää, parantaa immuunipuolustusta, alentaa verenpainetta ja verensokeria, estää silmänpohjan ikärappeumaa, parantaa muistia, hidastaa Alzheimerin tautia, estää nivelreumaa, nivelrikkoa ja hedelmättömyyttä, vähentää hyvänlaatuisen eturauhasen laajentuman oireita, rentouttaa mieltä ja lihaksia, torjuu uupumusta, migreeniä, munuaiskiviä ja allergioita, edesauttaa hiilihydraattiaineenvaihduntaa, lisätä kylläisyyden tunnetta, auttaa painonhallinnassa, helpottaa ummetusta ja auttaa rasvaliukoisten antioksidanttien imeytymistä. (Lähde: Sinikka Piippo: Puhdasta ravintoa. Minerva 2013).

Sinikka Piipon mukaan pähkinöiden sisältämä arginiini saattaa pahentaa huuliherpestä. Pähkinät säilytetään aina jääkaapissa, sillä niiden sisältämät rasvat härskiintyvät lämpimässä. Varsinkin maapähkinät pilaantuvat melko helposti.

Katajahovin Runebergintortut

150 g voita
2 dl ruoko- tai intiaanisokeria
2 dl ranskankermaa
1,5 dl suolapähkinöitä
1,5 dl mantelijauhoja, vehnäjauhoja tai gluteiinittomia jauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
1-2 tl mesiangervonkukkia (tai vaniljajauhetta)

päälle:
2 dl vadelmia

kostuttamiseen:
siemenlikööriä, rommia tai sitruunamehua

Jauha suolapähkinät. Muserra mesiangervonkukat hienoksi pölyksi. Lämmitä voi pehmeäksi ja sekoita siihen sokeri. Lisää joukkoon muut aineet ja sekoita hyvin. Voitele muffinsipelti tai jaa taikina 12 muffinsivuokaan. Lisää jokaisen päälle 1 rkl vadelmia. Paista runebergit 175 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes ne ovat saanee hieman ruskeaa väriä. Voit kostuttaa valmiit tortut ripauksella siemenlikööriä, rommia tai sitruunamehua. Päälle voi toki pursottaa tomusokerista ja vedestä sellaisen rinkulan, mutta yleensä tortut on jo syöty, ennen kuin se on tehty.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s